Suomen Häämessujen antia

Vielä tehdään paluu hääaiheeseen. Viime viikolla siis vietettiin ensimmäistä kertaa Tampereella Suomen Häämessuja. Blummarilla oli paikalla näytösluontoinen pöytä, jonka äärellä pääsi tutustumaan muutamaan hääkimppuun ja vieheeseen sekä kuvakansioon. Esitepino oli mukavasti huvennut ja muutama kyselykin tuli heti sähköpostiin. Onpa ihanaa päästä taas osaksi häähuumaa.

poyta

Kimppuihin oli tarkoitus tuoda hieman uusia tuulia. Rohkea värien ja runsaan materiaalin käyttö sekä villi puutarhatunnelma ovat nyt tulevaa trendiä, josta juuri kirjoitinkin.

mk_fuksiamk_puutarhamk_viidakkoHarjoittelijamme Suvi teki myös klassisemman morsiuskimpun, joka varmasti löytää tiensä monen morsiamen sydämeen.

mk_lumihiutaleTeimme myös yhteistyötä Dunin kanssa, joka on varmasti monelle tuttu servettejä ja kertakäyttölautasia valitessa. Hieman jännitti luoda kukka-asetelma, kun ei ollut kertaakaan nähnyt kattausta valmiina. Yllättävän hienosti kuitenkin paikalleen osuivat.

duni_kulta duni_sin duni_vpNäiden ajatuksien kanssa kohti kesää kaikesta kylmästä ja pimeästä huolimatta. Mukavaa viikkoa!

Koristelua talven varalle

Nyt tuntuu taas, että pienen tauon jälkeen juhlia on tulossa vaikka kuinka paljon. Kaikenlaisia syksykekkereitä ja halloweenia (josta kirjoitin ruskan aikaan), mutta myös pikkujoulut alkavat ilmoitella itsestään. Osa on tietenkin sitä mieltä, että eihän nyt vielä niitä kannata pohtia, mutta jos haluaa saada koristelut kuntoon ja kerätä vaikka luonnosta, niin ennen lumen tuloa kannattaa olla valppaana. Tässä muutama ideointi kuva, jos kaipaat jotain uutta ruokapöytään tai juhlatilaan.

ruffledblog.com

Hempeästä värimaailmasta huolimatta tämän voisi hyvin toistaa pihasta leikattujen pensaiden oksilla ja vaikka kävyillä. Muutama neilikka tai ruusu maljakkoon niin lopputulos hurmaa vieraat.

cache.elizabethannedesigns.com

Tässä ajatus on toteutettu havuilla. Ihanan talvinen tai jouluinen tunnelman luoja.

wantthatwedding.co.uk

Monessa koristelussa on käytetty myös sammalta kaitaliinan sijaan. Jos kaipaat luontoa sisätiloihin tämä on hauskaidea. Alle vain vaikka jätesäkki niin liina ei mene likaiseksi. Ja muistathan, että sammalta saa kerätä vain maanomistajan luvalla.

thenaturalweddingcompany.co.uk

Sammaleella voi vuorata myös lasiastiat, johon asettuu kauniisti viherkasvit. Joulua kohden voisi ajatella vaikka pieniä havupuita tai esim. joulutähteä.

1.bp.blogspot.com

Vihreyttä saa myös yrteillä. Upean koristeen lisäksi mukana tulee tuoksu ja juhlijat voivat tietenkin lisätä makua ruokaan. Monipuolista.

raphaelmelka.com

Taitava puuhastelia voi porata koivupölkkyihin kolot, johon saa upotettua pienet maljakot. Vaihtoehtoisesti voi yhden maljakon asettaa halkojen keskelle. Sopii hyvin skandinaaviseen sisustukseen.

elamoresloco.files.wordpress.com

Puuta voi käyttää myös alustoina. Tälläisen asetelman lisäksi siihen voi tietenkin asetella kynttilöitä tai vaikka pientä naposteltavaa. Kaunista ja yksinkertaista.

Sitten on vieläkin tietenkin klassiset kynttilät, marjat ja esim. tekolumi, mutta näillä pääsee alkuun. Juhlissa osa viehätystä on tietenkin suunnitteluosuus, joten mikä olisikaan parempaa, kuin kerätä ideoita ja materiaalia. Eikun metsään ja nauttimaan hehkeästä viikonlopusta!

 

Häät ja kukat ne yhteen soppii.

Jatketaan samalla teemalla, eli miten ensi talven/kesän häitä tai myös muita juhlia voisi koristella. Pöytäkoristeet tekevät ison osan häiden teemasta. Niissä näkyy usein haluttu väri tai idea, jota juhlissa on tuotu esiin. Usein myös itse paikka vaikuttaa koristeluun. Jos häät järjestetään navetan ylisillä niin sähkönsinisen ja mustan moderni yhdistelmä ei välttämättä tule parhaiten esiin. Kannattaa miettiä kokonaisuutta.

Nykyään häissä käytetään paljon kynttilää, tekotimantteja, silkkiruusun terälehtiä. Niillä saa usein kauniin ja väreihin sopivan koristelun, mutta jos haluaa oikein ihastuttaa vieraita kannattaa harkita kukkia. Kukat tuovat juhliin palan luontoa, luonnetta ja ihmettelyä. Kun suomalaisissa häissä istutaan paljon pöydässä ja vastapäätä saattaa olla joku aivan vieras, on mukava, että puheenaiheeksi voi ottaa vaikka sen keskellä olevan kukka-asetelman. Jää on rikottu.

theknottybride.com/
theknottybride.com/

Oksat ovat hyvä idea suomalaisessa maisemassa. Toimii niin talvella kuin kesälläkin. Korkeassa tilassa tuovat mukavasti kattoa hieman alemmas, mutta ovat melko kapeita etteivät katkaise katsekontaktia. Hortenssialla saa värin teeman mukaan, ja myös muita kukkia voi harkita esim. isoja krysanteemeja.

sali01

Oksia voi käyttää myös vaakasuoraan. Pieniin maljakoihin laitetut kukat tuovat koristeluun elävyyttä ja romantiikkaa. Teema ja vuoden aika on näin helppo ottaa huomioon.

cdn.homedit.com/
cdn.homedit.com/

Talvella ja keväällä edullinen ja upea vaihtoehto on tulppaani. Värivalikoimaa löytyy laajasti ja usein myös kotimaisuus on taattu. Erilaisissa maljakoissa niistä saa innostavan kokoelman.

divaaniblogit.fi/vaaleanpunainenhirsitalo/
divaaniblogit.fi/vaaleanpunainenhirsitalo/

Toinen talven ja joulunajan kukka on amaryllis. Yksi iso amaryllis maljakossa on jo todella näyttävä vaihtoehto. Värejä on punaisen ja valkoisen sävyissä. Hauskana yksityiskohtana on myös varsi, joka rullautuu auki jos sitä ei hillitse esim. kuminauhalla. Toimii kylläkin hyvänä katseenvangitsijana.

cdn.homedit.com/
cdn.homedit.com/

Kovasti on olleet muodissa myös mehikasvit. Kauniissa lasimaljakossa kivien kanssa mehitähti tai aloe pääsee upeasti esille. Kivien värin voi yhdistää teemaan ja kasvit voi antaa vierailla vaikka hääkarkin sijaan. Jos päätyy pitämään kukat itse niistä saa aivan mahtavan ison istutuksen kotiin.

unitedwithlove.com
unitedwithlove.com

Neilikkapallot ovat hauska ja selkeä vaihtoehto kukkakoristeille. Toimii hauskasti korkeissa maljakoissa, mutta voivat olla myös ihan pöydän pinnalla. Neilikat ovat todella kestäviä kukkia ja värien valikoima on huima. Jos haluat leikkisyyttä koristeisiin niin tässä vaihtoehto.

cdn.homedit.com/
cdn.homedit.com/

Jos kaipaa selkeää ja mordernia ilmettä calla on erinomainen valinta. Morsiussidonnassa paljon käytetty kukka on kestävä ja taipuu myös näytävästi kerälle. Jos hinta ei hirvitä, pöytiin saa elegantin ilmeen muutamalla maljakolla. Myös callasta löytyy valkoisen lisäksi muitakin värejä.

cdn.homedit.com/
cdn.homedit.com/

Jos häät sattuvat keväälle pääsiäisen kulmille, kannattaa harkita myös sipulikukkia. Keltaiseen teemaväriin narsissit ja tulppaanit osuvat kuin nenäpäähän. Myös helmililjat ja krookukset sopivat valkoiseen tai siniseen koristeluun. Kukat voi katkaista maljakkoon tai sitten miksei myös istuttaa veikeäseen ruukkuun esim. tuohi, peltipurkki tai lasimaljakko.

weddingspot.co.uk
weddingspot.co.uk

Jos teema on todella romanttinen, on kukka-asetelma lintuhäkissä kuin nenäpäähän. Kauniina yksityiskohtana toimii hyvin buffet-pöydässä tai mikä ettei pyöreän pöydän keskipisteenä. Muutamallakin kukalla häkkiin saa upeasti eloa ja se on taatusti juhlien puheenaihe.

kahvikupit02

Toinen romanttinen ja vintagehenkinen kukkaisidea on kahvikupit. Jos mummilla on kaapit täynnä astioita ja vanhanaikaisuus viehättää miksei. Pieni kukka-asetelma per kuppi ja keskipiste löytyy. Väreillä ja kukkalajeilla saa teemaan liikkuvuutta.

harsomaljakko

Veden alle upotettuja kukkia on näkynyt myös paljon. Usein yksittäisissä kukissa on se haaste, että ne tuppaavat kellumaan, jolloin pohjalle tarvitsee laittaa niille joku ankkuri. Harsokukka on kuitenkin siitä ihana, että sen oksat tarttuvat maljakon laitoihin ja se pysyy paikallaan. Eteerinen vaihtoehto vaikka talvijuhliin.

Tässä siis muutama idea. Internet on ihmeitä pullollaan, joten tämä on vain pieni pintaraapaisu siihen. On mukava kuitenkin muistuttaa siitä, että kukat on kaunis ja ekologinen vaihtoehto koristelulle. Toivottavasti nautitte suunnitellen tai ilman.

Syksyistä viikonloppua!