Kesän häähuumaa

Nyt on lomat lusittu ja virkeänä palattu työn ääreen. Vaikka häitä on tullut tehtyä pitkin kesää niiden raportoiminen on jäänyt vähemmälle. Huonoista säistä huolimatta vapaa-aikaa ei millään ole viitsinyt viettää koneella, joten blogikin on jäänyt. Nyt taas uudella innolla kirjoittamaan.

pioni&viehe
pioni, harsokukka, eucalyptus
orkideashampanja
ruusu, orkidea, freesia, mustikka, muratti
mk_vpneili
neilikka, oksaneilikka
mk_liilacalla
calla, orkidea, eustoma, mustikka, muratti
mk_trio
pioni, eustoma, freesia
mk_liilaviidakko
daalia, ruusu, tähtiputki, tädyke, morsiustähti, freesia, eustoma, eucalyptus
mk_oranssiorkidea
lilja, wanda-orkidea, perhoskämmekkä-orkidea, lilycrass
hk_susku
freesia, oksaruusu, siankärsämö, muratti
mk_susku
oksaruusu, freesia, tähtiputki, leukoija, siankärsämö, päivänkakkara, muratti

Tämän vuoden morsiammet ovat selvästi eronneet viime vuodesta. Vaikka hempeilyäkin on riittänyt, niin vahvoja värejä on saanut myöskin käyttää. Hiusseppele on tehnyt täydellisesti uuden tulemisen. Luonnollinen kesäneito on tainnut olla monen mielessä omaa lookkia suunnitellessa ja sehän onkin kesähäissä kuin piste i:n pääälle. Kukat muutenkin ovat nostaneet profiiliaan ja hääparit miettivät myös koristeiksi kukkia huomattavasti useammin. Tämä on tosi ilahduttavaa, olkoon sitten luonnonkukkia tai kaupan leikkokukkia.

orkidea_asetelmat jaateloasetelmatharsoruusu02

Vielä on tietenkin elokuu aikaa ja kuvia tulee lisää. Kaikkea en ole tietenkään ehtinyt tai muistanut valokuvata, joten tässä vain osa töistä. Jos joku innostunut morsian haluaa jakaa oman kimppunsa, se olisi ihanaa!!! Tässä parhaiten toimii Blummarin facebook-sivu.

Päivittelen myös kuvia Blummarin pinterest-sivuille, josta voit käydä myös pinnailemassa kuvia omaan kansioosi.

Toivotaan, että aurinkokin taas pian paistaisi. Mukavaa kesää ja nauttikaa kukista.

Kutrien kruunu

En tiedä johtuuko kevään harmaudesta vai jostain muusta, mutta pitkä aika on  ehtinyt vierähtää viimeisimmästä kirjoituksesta. Nyt kuitenkin ajattelin palata kesäisemmissä tunnelmissa ja piristää muutamalla kuvalla hiusseppeleistä.

Perinteinen kukkaseppele neilikasta, eustomasta, bruniasta ja harsokukasta
Kukkakauppa Blummari

Kirjoitin jo viime vuoden hääkukkatrendien yhteydessä hiusseppeleistä ja kuinka ne ovatkaan taas tulossa muotiin. Tuntuu, että trendi on vuoden aikana räjähtänyt ja nyt niin morsiamet kuin syntymäpäiväsankaritkin ovat löytäneet taas nämä ihanuudet. Kukkaseppeleet ovatkin myös ilahduttavia synttärilahjoja, jos saajalla on jo kaikkea muuta mahdollista. Tälläinen kruunaa monen juhlijan päivän.

PHOTO: Ciara Richardson
Photo by http://brianlabradaphoto.com/
Photo by Amber Weimer
photography: Logan Cole Photography
Kelsea Holder Photography and Mint Design
PHOTO: Alea Lovely

Tyylejä on monia. Toinen kaipaa hentoa keveyttä ja toinen värikkään rehevää. Osa haluaa pitäytyä vihreissä ja muutama kaipaa toispuoleista kehää. Jokainen tietenkin löytää suosikkinsa makunsa mukaan ja omia väri- sekä kukkatoiveita noudattaen. Tässä saa käyttää ihanasti luovuutta.

Blummarilla on nyt myös oma pinterest-tili ja sieltä löytyy oma taulu hiuskukille. Käyppä kurkkaamassa.

Lisää kuvia ja ideoita löytyy myös bestdayever-sivustolta.

Keväistä aurinkoa kohden! Mukavaa viikkoa!

Häätrendit 2015

Talvi on vasta aluillaan, mutta monen morsiamen, ja miksei myös sulhasen, katse on keväässä, kesässä ja omassa hääpäivässä. Kyselyjä onkin tullut tämän vuoden häätrendeistä ja niinpä ajattelinkin kerätä hieman kuvia siitä mitä omasta mielestäni on uutta ja ihmeellistä. Kaikki uudet tuulet eivät tietenkään ensi kesänä toteudu ja voi olla ettei meillä Suomessa ollenkaan. Aina on kuitenkin ihanaa ottaa pieni hetki aikaa romantiikalle ja katsella esteettisiä kuvia.

Vahvat värit tuntuvat tekevän paluuta. Tummaa punaista, violettia, sinistä on ilmestynyt yhdistellen vintage-tyyliin sekä villipuutarha-tyyliin. Nämä ovatkin upeita herkullisia värejä, jotka tuovat hienosti esiin kantajansa persoonaa.

greylikesweddings.com
greenweddingshoes.com
myinspiredwedding.com

Myös eksoottiset oranssit, pinkit, keltaiset ja koralliin taittavat sävyt ovat tulossa takaisin. Jos rakastat matkailua ja kaipaat häihisi tuulahdusta tropiikista näistä niitä löytyy.

stylemepretty.com
bridalguide.com
stylemepretty.com

Myös seepian sävyt ja hennot pastellit jatkavat voittokulkuaan. Nyt vielä enemmän sävyjä sekoitetaan keskenään, eikä yhdistelmä välttämättä ole pelkkä valkoinen ja vaaleanpunainen.

Photo by Joielala Photographie, Floral Design by Floral Theory
Carlea J Photography
Spellbound Flowers

Pienoisena yllättäjänä vihreä ja metsäisyys on löytänyt ihailijansa. Nyt selkeästi löytyy kimppuja, jotka ovat tehty pelkästään vihreistä tai joissa on pääosa vihreillä kukilla. Myös mehitähdet ovat saaneet monet innostumaan oikein toden teolla.

Studio306 Flowers
Floral Designer: Floral Designs by Alicia
Tana Photography

Ruusu on selkeästi saanut hieman takaisin johtoasemaansa, jonka pioni oli siltä vienyt. Nyt kuitenkin katse on kääntynyt pionimaisiin isoihin ruusuihin ja puutarhalajikkeisiin. Nämä ovat myös usein arvokkaamman hintaisia. Jaloleinikit ovat selkeästi trendikkäitä, mikä Suomessa tietenkin asettaa haasteita saatavuuden kohdalla. (Leinikki talven sesonkikukkana.) Uusia tulokkaita ovat protea ja yllättäen koristekaali. Molemmilla on tietenkin etua kookaudesta ja näyttävyydestä.

florals: Whimsical Floral Design
Photographer | Diana McGregor Photography , Florist and stylist | Fleurie
Floral Designer: Habitat Floral Studio

Morsiuskimppuihin on otettu myös mukaan paljon kukista poikkeavia elementtejä. Siemenkodat, sulat ja marjat esim. vadelmat (mehukkaimmat saattavat kylläkin sotkea) ovat monille erityisesti lähellä sydäntä. Ja mikä ettei…. persoonallinen kimppu on silloin taattu.

DewDRoPs
happywedd.com
Lush Couture Floral Design
florals: Heirloom Design House

Muodoissa suosituin on selkeästi luonnollisesti rehottava ns. pyöreä kimppu. Kukat näyttävät siltä kuin ne olisi kerätty kesäniityltä tai villiintyneestä puutarhasta. Tämän lisäksi jonkin verran näkyy pisaraa, joka on näiden välimuotoja eli pyöreä kimppu, josta jonkin elementti laskeutuu, kuten yllä olevassa kuvassa. Vihreät eivät ole isossa osassa vaan kokonaisuus on monesti vain kukkaa ja kevyttä köynnöstä.

Credits (from top left): LK Lily (photo by Sarah Gawler) / Blacktie Project / Erin Volante Floral / Lauren Kriedemann Photography / Hey Gorgeous Event (photo by James Photography) / Sylvie Gil / Logan Cole

Tässä siis hieman omia huomioita vuoden trendeistä. Suosittelen myös tutustumaan Penttalan Minnan ajatuksiin vuoden 2015 morsiuskimpusta. Minna voitti myös viime viikonloppuna Modernia luksusta -kimpulla kauneimman morsiuskimpun tittelin Helsingin Mennään naimisiin messuilla. Onneksi olkoon!

Tänä viikonloppuna 17-18.1. Blummarin kukkanäkemystä voit tulla katsomaan Suomen Häämessujen Tampereen tapahtumaan. Pyritään sukeltamaan oikein romanttisiin tunnelmiin.

Ihanan kirpeää tammikuuta!

 

 

Kun saapuu syys…

Kyllähän se sieltä tuli. Eli siis syyskuun rauha. Vaikka kesällä ei leikkokukkia niin menekkään, niin häät ja muut juhlat pistävät töppösiin liikettä. Syyskuussa ihmiset tuntuvat hankkivan harrastuksia ja keskittyvän työhön sekä siivoavat mökkejä ja pihoja talvikuntoon. Kotoilua ei vielä vaadi pöydälle kimppua ja parvekkeelle kanervaa. Se tarkoittaa yleensä sitä, että tässä kuussa kukkakauppias saa miettiä uusia kampanjoita, joulua ja muuta tulevaa. Tai ainakin pitäisi.

Muutamaa juhlaa on kuitenkin ollut. Häät, hautajaiset ja eläkejuhlat. Nyt on oltukin hövelillä tuulella ja annettu vapaat kädet. Tässä muutama lopputulos.

lahi pitka pytty

mk_ruska

Ja kyllähän se kanerva-aikakin on alkanut. Vaihteluksi piti hankkia myös uudempi vihreä malli, joka tuo hauskan lisän istutuksiin. Ei tarvi ostaa havuja kun on näitä. Sitten tietenkin myös perinteikkäämpiä versioita.

korit sammalkanerva ikkuna

Vaikka sää näyttää kylmenevän, niin laitahan kynttilään tuli ja keitä vaikka teetä. Ihanaa viikonloppua!

 

Sulhasen kukka

Rintakukka, napinläpikukka, rintaviehe, sulhasen viehe… välillä hieman unohtuva hääkoriste, mutta sitäkin perinteikkäämpi. Miehet ovat käyttäneet pitkään napinlävessä kukkaa, milloin treffeille menessään, milloin alttarille astuessaan. Joskus kuuluu sanottavan, ettei miehille kuulu kukkakoristeet. Hassuja puheita sellaiset. 1700-luvulla sulhaset ovat kantaneet omaa hääkimppua, joten kukkakoriste kauluksessa sopii varmasti suomalaiseenkin makuun. Lisää sulhasen pukeutumishistoriasta täällä.

Vieheen kanssa ei ole enää nykyään kovin vahvoja sääntöjä. Klassiseen etikettiin kuuluu, että frakin kanssa käytetään valkoista gardeniaa tai neilikkaa. Rohkea sulhanen voi tästäkin tavasta poiketa ja valita myös muun kukan. Poikkeuksina ovat virkapuku (esim. sotilaspuku) ja kansallispuku, joiden kanssa ei käytetä kukkaa lainkaan.

Rintakukkaa valitessa kannattaa ottaa huomioon sulhasen värit, esimerkiksi kravatin tai liivinväri. Myös morsiamen kimppu antaa usein hyviä vihjeitä koristeen kokoamiseen. Sieltä on helppo poimia muutama kukka, jolloin kimppu ja viehe ovat parit toisilleen. Bestmanille tehdään usein pienempi / yksinkertaisempi / erivärinen versio sulhasen vieheestä, mutta tästäkin voi poiketa. Myös isälle, äidille ja kaasoille voi tilata rintakukan, joka tuo juhlivaa perhettä hyvin esille.

Rintakukka kuuluu sijoittaa sydämen päälle eli vasemmalle puolelle. Kiinnitys kannattaa tehdä kauluksen leveimpään kohtaan varret alaspäin. Suosittelen laittamaan vieheneulan kahden kankaan (eli kauluksen ja puvun läpi), jotta kukka ankkuroituisi mahdollisimman tukevasti paikoilleen.

7_viehe
Neilikka, eustoma, harsokukka, krysanteemi, salal, eucalyptus, ruscus.

Klassinen viehe koostuu 7 eri osasesta. Tässä mallissa varret ovat sivuosassa ja ne leikataan lyhyiksi.

kapy_viehe
Mansikkapallerolaukka, maksaruoho, krysanteemi, eucalyptus, hirssi, käpy.

Nykyaikasempaan vieheen voi poimia itselleen sopivan määrän kukkia. Varret on sidottu kiinni nauhalla, joka voi yhdistyä morsiamen kimppuun tai sitten muiden asusteiden väreihin.

lehti_viehe
Perhoskämmekkä, salal, herttalyhty

Jos käytössä on ns. litteä kukka, voidaan ne vain liimata lehden päälle. Tämä viehe malli on mukavan kevyt.

metalli_viehe
Krysanteemi, maksaruoho, kultahehku (hieman oudon näkoinen kuvassa), eucalyptus

Jos kimpussa on käytetty metallipohjaa tai muuten metallilankaa, voi sen yhdistää myös vieheeseen. Tähän sopivat myös parhaiten littanat kukat.

pitsi_viehe
Oksaruusu, eustoma

Rintakoristeeksi voi tehdä myös päällystetyn pohjan. Tässä on käytetty pitsiä, mutta mahdollisuuksia on paljon esim. erilaiset kankaat, tuohi, lehdet tai vaikka sanomalehti. Sopii hyvin myös äideille tai kaasoille.

ruusu_viehe
Ruusu

Tilatuin vaihtoehto on tietenkin ruusu. Varren voi kuitenkin koristella metallilangalla ja helmillä.

Muistathan, ettei viehe ole vain häihin sopiva, vaan sillä voi koristaa myös muut  juhlat. Se voi olla iloinen yllätys esim. valmistuvalle tai syntymäpäiväsankarille tai hyvä hankinta vaikka edustustilaisuuteen. Kannustankin siis miehiä käyttämään rohkeasti kukkia myös pukeutumisessa!

Lämmintä ja kesäistä viikonloppua!!!

Toisen rikkaruoho on toisen aarre

Kesä alkaa hiljaa hipsuttaa nurkkiin. Ajattelinkin jakaa muutaman vinkin villikukkien käytöstä, joista varmaan tulee monelle koristeita kesän juhlapöytiin. Ekologisuus ja luonnollisuus ovat nyt kovasti muodikkaita maailmalla. Välillä meille liian tuttu luonto on kuuminta hottia esim. Twiglight-elokuvan hääkohtauksessa. Tietenkin elokuvabudjetti on erikseen, mutta kyllä metsässäkin voi järjestää ihanat häät.

charmedeventsplanning.com

Tienvarsikukkienkin kerääminen vaatii kuitenkin aikaa ja vaivaa sekä jossain paikoissa luvan. Suosittelen keräämään kukat ainakin päivää aiemmin. Ne on hyvä perata jo luonnossa niin, että jättää ylimääräiset lehdet pois pientareelle. Aina kun leikkaa varren, se kannattaa laittaa heti veteen. Ja parasta on tietenkin vetää vino imupinta veitsellä.

bowtiesandbliss.com

Kukkien olisi hyvä olla yön yli viileässä paikassa. Varsinkin kesällä kylmiö, kellari jne. on hyvä tehokeino. Siellä kukat saavat imeä itseensä nestejännityksen, jolloin eivät nuukahda pöytään. Varmista, että vettä on reilusti ja se saa olla mielellään lämmintä.

cache.elizabethannedesigns.com/

Yön jälkeen kukat voi laittaa haluamaansa maljakkoon. Kannattaa leikata taas veitsellä uusi imupinta ja laittaa puhtaaseen veteen. Sen verran kannattaa lehtiä karsia, että ne eivät mene veden alle. Se huonontaa kukkien kestävyyttä. Jos sinulla on kukkavirkistettä, laita sitä ohjeen mukaan maljakoihin.

honeysucklelife.com

Myös villikukissa voi pitäytyä teemassa. Valitse tietty kukka tai väri, jos sekavuus ahdistaa. Myös maljakolla saa ilmettä. Viinipullo, säilyketölkki vai vanha muki? Tätä asiaa kannattaa pohtia hyvissä ajoin.

greenweddingshoes.com

Jotta paniikki ei iske, kannattaa selvittää etukäteen onko kukkia saatavilla ja millaisia. Paras sesonki on yleensä juhannuksen jälkeen, mutta myös myöhemmin kesällä on jotain lajikkeita. Puutarha ja metsä ovat myös hyviä täydennys kohteita.

budgetbridesguide.com

Jos työmäärä ahdistaa, kannattaa kysäistä floristilta voisiko koristelun saada villikukin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka materiaali ei ns. maksa, niin keräämiseen kuluu työaikaa. Tai jos ajatus ihastuttaa, mutta sesonki ei ole kohdallaan, saa myös leikkokukista samaan teemaan sopivaa.

rusticweddingchic.com

Nyt ei muuta kuin haaveilemaan kesästä. Pian se sieltä tulee kun kohta on jo vappukin.

Ihanaa viikkoa!

Talven satoa

Aina välillä kysytään, että millaisia morsiuskimppuja nykyään morsiammet tilaavat. Periaatteessa trendit ovat näkyvillä, mutta lopulta tilaukset ovat aivan erilaiset toisistaan. Tässä muutama esimerkki tämän talven morsianten valinnoista. Ei ole tullut vastaan kahta samanlaista.

villi
ruusu, skimmia, tädyke, sammalneilikka, tuija ja muratti.

Morsian halusi metsää kuvastavan kimpun, joka olisi villi ja vapaa. Päärooliin valittiin valkoinen, muhkea ruusu ja sen kaveriksi valkoisia, vihreitä ja punertavia kukkia. Kimpusta löytyy myös käpyjä.

keveys
neilikka, eustoma, arabiantähdikki, harsokukka, herttalyhtyköynnös ja perhoskämmekkä.

Morsian ihastui erään aiemmin tehdyn työn muotoon, mutta toivoi keltaisen sijaan valkoisia kukkia. Kimpusta  tehtiin kevyen korumainen ja siinä yhdistyi metalli ja eteeriset kukat.

joulu02
ruusu, oksaruusu, kuismanmarja ja eucalyptus.

Morsian halusi kenkiinsä yhdistyvän kirpeän punaisen kimpun. Joulun ollessa lähellä siihen yhdistettiin myös marjaa ja vihreää. Teeman viimeisteli pienet timantit.

mehitahti
mehitähti, alppipiikkiputki, harsokukka, eucalyptus.

Kimpun idea oli löytynyt blogista, talviset morsiukimput postauksesta. Siitä tehtiin hieman vihreä, valkoisempi malli, jossa mehitähti yhdistyi eucalyptuksen ja harsokukan kanssa. Villi tunnelma oli tässäkin valttina.

venus
eustoma, jaloleinikki, anemone ja venuksenkenkäorkidea.

Pieni kokoinen kimppu muodostui talven kukista. Morsian toimitti mieleisensä kuvan, josta muokattiin valkoinen lopputulos anemonesta ja jaloleinikistä. Kokonaisuuden kruunasi venuksenkenkäorkidea. Kahva päällystettiin juuttinaurulla.

sininen
anemone, helmilija, ritarinkannus, alppipiikkiputki, hyasintti, hortenssia ja lemmikki.

Viimeisin kimppu on heittäytyminen siniseen. Kevään kukista koottiin sininen valikoima, joka yhdistyi upeasti, kaikki luonnollisin värein. Kimpussa on myös trendikästä luonnolista henkeä ja tasoeroja.

Jos hääkimput vielä mietittyvät ja ensi sunnuntaina on vapaa hetki, tule poikkemaan hääkukkasunnuntaissa. Esillä lisää morsiuskimppuja ja muita häihin liittyviä koristeita. Tervetuloa Kukkakauppa Blummariin, Pyynikintori 3!

haasunnuntai

Sitä ennen, ja lumesta huolimatta, oikein mukavaa viikonloppua!

Häät ja kukat ne yhteen soppii.

Jatketaan samalla teemalla, eli miten ensi talven/kesän häitä tai myös muita juhlia voisi koristella. Pöytäkoristeet tekevät ison osan häiden teemasta. Niissä näkyy usein haluttu väri tai idea, jota juhlissa on tuotu esiin. Usein myös itse paikka vaikuttaa koristeluun. Jos häät järjestetään navetan ylisillä niin sähkönsinisen ja mustan moderni yhdistelmä ei välttämättä tule parhaiten esiin. Kannattaa miettiä kokonaisuutta.

Nykyään häissä käytetään paljon kynttilää, tekotimantteja, silkkiruusun terälehtiä. Niillä saa usein kauniin ja väreihin sopivan koristelun, mutta jos haluaa oikein ihastuttaa vieraita kannattaa harkita kukkia. Kukat tuovat juhliin palan luontoa, luonnetta ja ihmettelyä. Kun suomalaisissa häissä istutaan paljon pöydässä ja vastapäätä saattaa olla joku aivan vieras, on mukava, että puheenaiheeksi voi ottaa vaikka sen keskellä olevan kukka-asetelman. Jää on rikottu.

theknottybride.com/
theknottybride.com/

Oksat ovat hyvä idea suomalaisessa maisemassa. Toimii niin talvella kuin kesälläkin. Korkeassa tilassa tuovat mukavasti kattoa hieman alemmas, mutta ovat melko kapeita etteivät katkaise katsekontaktia. Hortenssialla saa värin teeman mukaan, ja myös muita kukkia voi harkita esim. isoja krysanteemeja.

sali01

Oksia voi käyttää myös vaakasuoraan. Pieniin maljakoihin laitetut kukat tuovat koristeluun elävyyttä ja romantiikkaa. Teema ja vuoden aika on näin helppo ottaa huomioon.

cdn.homedit.com/
cdn.homedit.com/

Talvella ja keväällä edullinen ja upea vaihtoehto on tulppaani. Värivalikoimaa löytyy laajasti ja usein myös kotimaisuus on taattu. Erilaisissa maljakoissa niistä saa innostavan kokoelman.

divaaniblogit.fi/vaaleanpunainenhirsitalo/
divaaniblogit.fi/vaaleanpunainenhirsitalo/

Toinen talven ja joulunajan kukka on amaryllis. Yksi iso amaryllis maljakossa on jo todella näyttävä vaihtoehto. Värejä on punaisen ja valkoisen sävyissä. Hauskana yksityiskohtana on myös varsi, joka rullautuu auki jos sitä ei hillitse esim. kuminauhalla. Toimii kylläkin hyvänä katseenvangitsijana.

cdn.homedit.com/
cdn.homedit.com/

Kovasti on olleet muodissa myös mehikasvit. Kauniissa lasimaljakossa kivien kanssa mehitähti tai aloe pääsee upeasti esille. Kivien värin voi yhdistää teemaan ja kasvit voi antaa vierailla vaikka hääkarkin sijaan. Jos päätyy pitämään kukat itse niistä saa aivan mahtavan ison istutuksen kotiin.

unitedwithlove.com
unitedwithlove.com

Neilikkapallot ovat hauska ja selkeä vaihtoehto kukkakoristeille. Toimii hauskasti korkeissa maljakoissa, mutta voivat olla myös ihan pöydän pinnalla. Neilikat ovat todella kestäviä kukkia ja värien valikoima on huima. Jos haluat leikkisyyttä koristeisiin niin tässä vaihtoehto.

cdn.homedit.com/
cdn.homedit.com/

Jos kaipaa selkeää ja mordernia ilmettä calla on erinomainen valinta. Morsiussidonnassa paljon käytetty kukka on kestävä ja taipuu myös näytävästi kerälle. Jos hinta ei hirvitä, pöytiin saa elegantin ilmeen muutamalla maljakolla. Myös callasta löytyy valkoisen lisäksi muitakin värejä.

cdn.homedit.com/
cdn.homedit.com/

Jos häät sattuvat keväälle pääsiäisen kulmille, kannattaa harkita myös sipulikukkia. Keltaiseen teemaväriin narsissit ja tulppaanit osuvat kuin nenäpäähän. Myös helmililjat ja krookukset sopivat valkoiseen tai siniseen koristeluun. Kukat voi katkaista maljakkoon tai sitten miksei myös istuttaa veikeäseen ruukkuun esim. tuohi, peltipurkki tai lasimaljakko.

weddingspot.co.uk
weddingspot.co.uk

Jos teema on todella romanttinen, on kukka-asetelma lintuhäkissä kuin nenäpäähän. Kauniina yksityiskohtana toimii hyvin buffet-pöydässä tai mikä ettei pyöreän pöydän keskipisteenä. Muutamallakin kukalla häkkiin saa upeasti eloa ja se on taatusti juhlien puheenaihe.

kahvikupit02

Toinen romanttinen ja vintagehenkinen kukkaisidea on kahvikupit. Jos mummilla on kaapit täynnä astioita ja vanhanaikaisuus viehättää miksei. Pieni kukka-asetelma per kuppi ja keskipiste löytyy. Väreillä ja kukkalajeilla saa teemaan liikkuvuutta.

harsomaljakko

Veden alle upotettuja kukkia on näkynyt myös paljon. Usein yksittäisissä kukissa on se haaste, että ne tuppaavat kellumaan, jolloin pohjalle tarvitsee laittaa niille joku ankkuri. Harsokukka on kuitenkin siitä ihana, että sen oksat tarttuvat maljakon laitoihin ja se pysyy paikallaan. Eteerinen vaihtoehto vaikka talvijuhliin.

Tässä siis muutama idea. Internet on ihmeitä pullollaan, joten tämä on vain pieni pintaraapaisu siihen. On mukava kuitenkin muistuttaa siitä, että kukat on kaunis ja ekologinen vaihtoehto koristelulle. Toivottavasti nautitte suunnitellen tai ilman.

Syksyistä viikonloppua!

Hemmottelu, joka ei lihota

Pitkästä aikaa saa blogikin päivitystä. Muuan toinen projekti on hieman vienyt aikaa, mutta pian Blummarissakin voidaan haistella uusia tuulia. Siitä lisää myöhemmin.

Kesän häissä on kaasoilla selvästi ollut enemmän suosiossa rannekukat. Hiuskukka, joka on toinen morsiamme uskotun koriste on tänä kesänä ollut selkeästi kakkos sijalla. Rannekukka on siinä mielessä mukava, ettei sen kanssa tarvitse pohtia kampausta. Tarvittaessa sen saa myös helposti sujautettua pois. Hieman arka se on kolhuille, mutta kukapa ei suojelisi mielellään näitä kaunottaria.

ranne ranne-estoma ranne_kapy ranne_begonia

Häiden lisäksi rannekukka voisi olla ihana lahja vaikka syntymäpäiväsankarille. Lahjan ajatus on herttainen sekä saaja saa koristella itsensä juhlan tiimellyksessä. Tässä voi tuoda mukavasti esille hänen lempikukkansa tai -värinsä.

Rannekukka on myös mukava tapa hemmotella itseään, vaikka näin viikonloppuna. Ja se ei onneksi tuo lisäkiloja. 🙂

Ihanaa viikonloppua!

Vaalea ruusu-unelma

Madde ja Crish onnellisesti naimisissa… ja kuvat kukista nähty. Pyöreä valkoinen kimppu ei hirveästi yllättänyt. Hieman räväkämpää olisi odottanut. Madeleinen koetaan trendikkäänä ja nyt on paljon nähty pyöreätä romanttista kimppua. Kuninkaalliset usein myös suosivat valkoisia kukkia morsiuskimpussa, josta yllättävä poikkeus on ollut norjan Mette Maritin valinta. Madden kimppu oli kuitenkin kaunis ja herkkä. Hyvä yhdistelmä useita eri ruusu lajikkeita ja kielo korosti vielä romanttisuutta.

royalweddings.hellomagazine.com/
royalweddings.hellomagazine.com/

Erityisen ilahduttavia olivat muut koristeet. Madeleinella oli kiinnitetty tiaraan appelsiinin kukkia, joka on oikein ihana ajatus. Kirkkoon oli luotu myös upeat koristeet ns. luonnon kukilla eli pionilla ja kielolla. Ne korostivat upeasti alku kesän ajankohtaa sekä prinsessan suosimia pastellivärejä. Romanttista kuten vihkitoimitus kaikin puolin. 🙂