Uuden vuoden tervehdys

Paluu blogin ääreen on ollut haasteellinen. Äitiyslomalla päivät tuntuvat vain kuluvan ja, vaikka kirjoittaminen on ollut mielessä, niin millään ei ole ehtinyt koneen ääreen. Nyt muutaman hääkyselyn jälkeen on pakko ryhdistäytyä.

Liiketilan poisjäännin jälkeenkin teen hää- ja juhlakoristeluita aiempaan tapaan. Graafinen ilme siis muuttuu hieman ja Blummarista tulee kukkasitomo kukkakaupan sijaan. Päivittelen uutta logoa facebookkiin ja tänne mahdollisimman pian. Nettisivut ottavat hieman aikaa, koska ne pitäisi saada helposti puhelimella luettaan muotoon. Toivottavasti tämäkin onnistuu lähiaikoina.

Pian siis lisää aktivoitumista ja palaan ainakin vuoden 2016 trendien pariin. Tässä vielä viimeisin hääkimppu 2015 vuoden marraskuulta piristämään arkipäiviä.

mk_marraskuunkesa

Ihanaa vuoden alkua!

Katsaus historiaan

Tila on tyhjä, hiljainen ja hämärä. Kaikki kukat on myyty ja tavarat on poissa. Ikkunat odottavat uutta somistajaansa ja kylmiö käyttäjäänsä. Haikeana pitää jättää neljän vuoden historia taakseen ja jatkaa eteenpäin.

korttitaso_2011_02
Syksy 2011 aloitettiin sydämellisissä merkeissä.
kolo_2011_02
Lämmintä tunnelmaa tuli kynttilöillä ja lyhdyillä.
lyhty
Jouluna 2011 mukana myös häivähdys pinkkiä.
viiri
Kevät 2012 oli viherkasvien aikaa.
itsenaisyys
Itsenäisyyspäivänä 2012 mukana jo joulun tunnelmaa.

uusvuosi

messut02
Keväällä 2013 oltiin mukana Tampere talon häämessuilla.
ikkuna
Ja sinne tehdyt kimput pääsivät ikkunaan
asiakkaat
Vuonna 2013 järjestettiin Blummarissa kaksi ravintolapäivän kahvilaa.
tete
Pääsiäisenä 2013 juhlittiin perinteisesti narsissilla.

header

valk_oksakimppu
Kesällä 2013 avautui verkkokauppa, jonka suosituin kimppu tämä oli.
kyltti
Jouluna 2013 ikkunasta löytyi joulukalenteri asiakkaiden iloksi.

haasunnuntai

asetelma
Keväällä 2014 järjestettiin hääkukkasunnuntai, jossa esillä olivat kukat ja kutsut.
ikkuna
Syksy 2014 vietettiin perinteisesti kanervien ja syklaamien parissa.
heaven
2014 syksyllä mukaan tuli myös tekstiilejä.
blummari_marraskuu_kolme
2014 osallistuttiin myös Huiskulan facebook-joulukalenteriin.
asetelmat
Joulua 2014 tunnelmoitiin perinteisin värein.
poyta
2015 tammikuussa esiteltiin kimppuja Pirkkahallissa Suomen häämessuilla.
tulput
2015 pääsiäisenä tulppaanit hehkuivat ihanissa väreissä.
ap_01
Äitienpäivänä 2015 oli tarjolla hempeää tunnelmaa.
oikea
Vuonna 2015 myös kaksi opiskelijaa suorittivat floristin näyttöjä Blummarissa.
mk_auringonkukka
Pyynikintorilla viimeiseksi toteutukseksi jäi tämä syksyinen morsiuskimppu.

Vaikka Blummari ei enää löydykkään Pyynikintorilta, tarina jatkuu. Äitiyslomasta huolimatta otan vastaan hääkukka- ja hääkutsutilauksia. Myös koristelut muihin juhliin onnistuvat. Sen lisäksi teen tarvittaessa viherhuoltoa ja istutuksia. Yhteyden saa helposti puhelimella ja sähköpostilla. Blogia kannattaa seurata, sillä kukkamaailmastahan ei pääse/halua päästä eroon.

Lukemisiin ja nautitaan ihanasta syksystä.

Katsaus jouluun

Vielä ennen kuin vuosi vaihtuu ehtii tunnelmoida viime viikkoa eli Joulua. Tässä kuvia Blummarista sesongin tiimellyksen keskeltä.

asetelmat atsis lahja lintu ruusut tahti tulppis

Harmi kyllä, kiire vei, enkä ehtinyt palaamaan amaryllikseen. Tänä vuonna liikkeen suosituin joulukukka oli kyllä jouluruusu. Toivottavasti moni saa kasvin kukoistamaan ja istutettua keväällä maahan.

Nyt on hyvä aika myös kiittää kaikkia asiakkaita vuodesta 2014 ja toivottaa onnea vuodelle 2015. Toivottavasti näemme taas pian.

uusivuosi_2015

Joulukuukimppu

Joulukuun kimppu on julkaistu. Tämän vaalean kimpun pääosan esittäjä on valkoinen amaryllis, jota valkoiset ja vihreät kukat koristavat. Hinta on taas -20 % eli 48 € sijaan se on 40 €. Kannattaa tulla hakemaan liikkeestä tai vierailla Blummarin nettikaupassa.

joulukuukimppu

Vielä ei ole tullut kovinkaan montaa vastausta kyselyyn ja tilanne on kovin tasainen. Kannattaa siis äänestää suosikkiaan, niin palaan siihen sitten seuraavassa postauksessa.

Joulu hiljaa hiipii…

Ensimmäinen adventti. Monella saattaa olla hieman paniikin tunteita siitä, että  se joulu todellakin on alle kuukauden päässä. Ainakin Blummarissa alkaa jo jännittää, millainen tämän vuoden isoin sesonki oikein on. Toisaalta myös tietynlainen rauha alkaa löytyä. Yksi vuosi on taas eletty, hyvä mieli ja lämpö alkaa näkyä ympärillä sekä uuden alku on taas käsillä. Siitä joulussa taitaakin olla kyse.

sydankranssi

Tamperelaiseen ympäristöön eivät ole oikein adventtikranssit ja -asetelmat löytäneet vielä tietään. Mutta sen sijaan, että tarvitsisi muistaa sytytellä kynttilöitä, voi joulun vieton alkaa koristamalla ovensa vaikka ihan tavallisella kranssilla. Se iloisesti muistuttaa kotiin palaavaa tulevasta juhlasta ja jakaa myös naapureille jouluiloa.

havukranssi
omenakranssi porokranssi

Blummarissa koristellaan ovikranssit itse eli jokainen on uniikki taideteos. Meiltä voit tilata myös itsellesi sopivan, eli yhdessä voidaan suunnitella värit ja koristeiden määrä. Kranssi on myös hyvä lahjaidea pukin konttiin.

marraskuu_kranssi

Bummari osallistuu myös Huiskulan kalenteriprojektiin, josta yllä oleva kranssi on saanut vaikutteita. Siitä sitten facebookissa viikon päästä lisää. Kannattaa seurata.

Ensi viikolla yritän palata joulukukkiin ja laittaa pientä vinkkiä asetelmien tekoon. Nyt kannattaa vastata siihen mistä kannattaisi parhaiten kirjoittaa.

Oikein ihanaa ja tunnelmallista ensimmäistä adventtia kaikille ja mukavaa viikonloppua!

 

Marraskuukimppu

Taas on luotu uusi kimppu juhlistamaan käynnissä olevaa kuuta. Sopii erinomaisesti pikkujoulukauteen tai miksei myös muihin iloisiin tilanteisiin. Tarjoamme taas -20 % (aiemmin 42 €) eli nyt kimpun hinta vain 35 €. Tule hakemaan omasi tai tilaa Blummarin verkkokaupasta.

marraskuukimppu

Oi armas isä!

Tiesitkö, että tällä viikolla juhlitaan miesten viikkoa, joka huipentuu isänpäivään sunnuntaina. Isänpäivää on alettu juhlia jo 1940 -luvulla, mutta miestinviikko taitaakin olla uudempi idea. Mielestäni myös miehet ansaitsevat juhlansa eli hurraa isät ja muut könsikkäät.

Isät ovat kuitenkin, ainakin itselle, haasteellinen lahjottava. Usein konjakin, viinin tai viskin ystäville menee pullo, mutta tänä vuonna voisikin lahjaan yhdistää kukat. Esim. oman konjakin kanssa voi mennä floristin pakeille ja pyytää ympärille upean asetelman. Tai mikä ettei viinipullolle voi kysyä myös pullokoristetta. Tässä muutama ideakuva:

viski kori02 pullokoriste02

 

Kukilla ja muilla koristeilla saa tunnelmia muuteltua vaikka millä mitalla, juuri omalle isälle sopivaksi. Nyt rohkeasti vain kukkakauppaan tekemään tilausta hyvissä ajoin.

Mukavaa miestenviikkoa!

Syystuulahdus

Ennen kuin kirmaan viikonlopun viettoon muutama kuva tältä viikolta.

kanervat

 

Ensi viikolla kanervien tulo ehtyy, joten nyt on hyvä aika suunnitella pihaistutukset. Viikon päästä juhlitaan pyhäinpäivää, joten myös hautausmaa kannattaa pitää mielessä.lyhdyt

Puttipajalta tuli ihania uutuuksia. Kauniit kukkalyhdyt koristavat parvekkeen ja pihan pimeimpäänkin aikaan. Suosituttuja vekkikynttilöitä saanyt Blummarista kolmessa värissä… hieman ehkä jouluisin ajatuksin.

kurpitsat

Ja pitäähän halloweeniakin ajatella. Kurpitsojen seurana huonekoisoa, joka piristää oranssilla värillä. Kiva tuliainen vaikka ensi viikon naamiaisiin.

prinsessatahdet
Ja ei, se ei ole joulutähti vaan prinsessatähti. Pinkin, vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyt rantautuivat myös meille. Näitä ei saa enää jouluna, joten nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen.

Surkeasta säästä huolimatta ja lämpimin ajatuksi: mukavaa viikonloppua!

 

Lokakuukimppu

Taas on kuukauden kimppu luotu. Lokakuussa hehkuvat intensiiviset liilat ja raikkaat limen sävyt. Pääosassa on syksyn kuningatar eli koristekaali.

Tämä kimppu on nyt saatavilla Blummarista ja verkkokaupasta 20 % alennuksella eli hintaan 25€. Tervetuloa ostoksille!

lokakuukimppu