Suomen Häämessujen antia

Vielä tehdään paluu hääaiheeseen. Viime viikolla siis vietettiin ensimmäistä kertaa Tampereella Suomen Häämessuja. Blummarilla oli paikalla näytösluontoinen pöytä, jonka äärellä pääsi tutustumaan muutamaan hääkimppuun ja vieheeseen sekä kuvakansioon. Esitepino oli mukavasti huvennut ja muutama kyselykin tuli heti sähköpostiin. Onpa ihanaa päästä taas osaksi häähuumaa.

poyta

Kimppuihin oli tarkoitus tuoda hieman uusia tuulia. Rohkea värien ja runsaan materiaalin käyttö sekä villi puutarhatunnelma ovat nyt tulevaa trendiä, josta juuri kirjoitinkin.

mk_fuksiamk_puutarhamk_viidakkoHarjoittelijamme Suvi teki myös klassisemman morsiuskimpun, joka varmasti löytää tiensä monen morsiamen sydämeen.

mk_lumihiutaleTeimme myös yhteistyötä Dunin kanssa, joka on varmasti monelle tuttu servettejä ja kertakäyttölautasia valitessa. Hieman jännitti luoda kukka-asetelma, kun ei ollut kertaakaan nähnyt kattausta valmiina. Yllättävän hienosti kuitenkin paikalleen osuivat.

duni_kulta duni_sin duni_vpNäiden ajatuksien kanssa kohti kesää kaikesta kylmästä ja pimeästä huolimatta. Mukavaa viikkoa!

Häämessuilua

Nyt on siis taas yksi ensimmäinen kerta ohi. Blummari osallistui 2-3.2 Tampere talossa järjestettyyn häätapahtumaan ja aikamoista oli. Vaikka kuinka aikaisin alkoi suunnittelu ja ajatusten kasaus, niin elävän materiaalin kanssa työskentelyssä tulee aina kiire. Kaikin puolin jäi kuitenkin mukava fiilis ja tämä loi hyvän pohjan sille, mistä voi hyvin lähteä eteenpäin kehittämään. Toivottavasti messuilla kävijät ovat samaa mieltä.

messut01messut02

Messuosastomme näytti vaalealta pienin ruskein lisämaustein. Järjestimme äänestä-kaunein-morsiuskimppu-kisan, jossa kävijät saivat valita kuudesta oman suosikkinsa. Vastauksia saatiin mukavasti ja muutama erikoinen herätti ihan kivasti mielenkiintoa. Klassikot kuitenkin päätyivät tällä kertaa voittoon.

Ehdoton ykkönen
Ehdoton ykkönen
Ihailtu kakkonen
Ihailtu kakkonen

Ehdottomasti eniten sai ääni valkoinen pisarakimppu. Hieman päälle 800 äänestä se sai yli puolet. Toisena tuli pyöreä punainen ruusukimppu, jolla oli selkeä johto seuraavaan. Pronssisijan voitti pinkin sävyinen rannekimppu. Sitten paljon matalampi äänihajonta oli vihreällä neilikkapallolla, valkoisella harsoviuhkalla ja luonnonmukaisella pyöreällä kimpulla.

Messuilla selkeästi eniten ihmisiä puhutti erikoisemmat kimput. Rannerengas ja viuhka olivat melko uusia ajatuksia ja vaikka niitä itselle ei valittukkaan, niin ideoita pidettiin hyvinä. Myös pyöreä neilikkapallo, sekä toisen kukkakaupan näytöksissä nähdyt kukkapallot, herättivät mielenkiintoa. Muutaman vuoden päästä nämä nyt erikoisilta tuntuvat ideat voivat olla ihan jokaisen morsiammen harkintalistalla.

Hääpukunäytökseen askartelimme kukkalaahuksen. Hämeenpuiston Twizt-ompelimon upea hääpuku sai orkideasta, krysanteemista ja hopealangasta värikkään koristeen. Kiinnistys oli napeilla, joten istuutuessa morsian saisi myös laahuksen pois. Miksi tyytyä perinteiseen kimppuun kun näyttävyyden voi nostaa ihan uudelle tasolle. Kukat kestivät oikein hyvin perjantaista sunnuntaihin.

Hääpuku Twiztiltä
Hääpuku Twiztiltä

Onneksi romantiikka ei lopu tähän, vaan ensi viikolla juhlitaankin sitten ystävänpäivää. Muista kaveria tai rakkaintasi kukilla. Tulee varmasti hyvä mieli.