27 yötä jouluun

Jostain syystä pääkopan sisällä soi ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen…”. Suvivirsi on tietenkin täysin epäsovelias tähän aikaa vuodesta, mutta sanat sopivat hyvin tähän hetkeen. Taas on joulu ovella!

Ensimmäinen adventti onkin jo sunnuntaina ja samalla saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Lapsille tämä tuo iloa ja riemua, mutta aikuisille saattaa stressi alkaa ahdistaa. Tuttu tunne näin joulusesongin keskellä.

Blummari jännittää myös joulua ja ensimmäistä kertaa on koottu myös joulukalenteri. Ikkunasta löytyy 24 pientä pussukkaa, jotka sisältävät pienen lahjan. Jokaisen päivän ensimmäinen asiakas saa pussin mukaansa. Jaetaan samalla asiakkaille hieman joulumieltä.

kyltti13

Adventtiin liittyy kuitenkin ihania vanhoja perinteitä kuten adventtikranssi ja neljä kynttilää. Vaikka nyt ei kannatakkaan ottaa paineita mistään ylimääräisestä, saa joulu hiipiä kotiin vaikka juuri muutaman kynttilän voimalla. Pimeänä aikana, mikä olisi mukavampaa kuin keittää sunnuntaina glögit ja sytyttää ensimmäinen kynttilä. Samalla voi suoda itselleen aikaa hetken ja antaa nimenomaan sen joulurauhan hiipiä sydämeen.

Perinteestä poikkeava adventti-istutus
Perinteestä poikkeava adventti-istutus

limetenkeli

Myös neljä yksittäisestä kynttilästä saa adventti-asetelman.
Myös neljä yksittäisestä kynttilästä saa adventti-asetelman.

kynttilaMuistathan, että kynttilöitä ei saa jättää yksin ja tuikkukippoihinkin voi valita ledi-kynttilät. Oikein ihanaa ja tietenkin paloturvallista joulunodotusta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s