Suussa sulavaa suklaata

Sunnuntaina Blummarissa koitti aivan uudet ajat. Osallistuimme ravintolapäivään kun ihana ystäväporukka loihti kukkakaupasta kahvilan. Ilmeestä rakennettiin hieman vanhahtava ja nostalginen eri parin kahvikuppeilla, ruusuasetelmilla ja vanhoilla iskelmäkappaleilla. Herttaisessa suklaakahvilassa oli yllätys, yllätys suklaaleivosmenu, joka nauttiin kahvin tai teen kera.

ulkomainos

Vaikka mainosta ei ollut muualla kuin facebookissa ja ravintolapäivien sivuilla, suosio oli valtaisa. Valitettavasti oli varauduttu vain 50 asiakkaaseen, vaikka enemmän olisi ollut tarpeellista. Oli kuitenkin aivan mahtavaa kokea kuin innostuneita tamperelaiset olivat konseptista. Palaute oli oikein positiivista ja pelkästä yleisestä tunnelmasta pystyi aistimaan ilon ja tyytyväisyyden.

tiski

asiakkaat

leivokset

Paljon toivottiin myös kokeilulle jatkoa. Hertatkin tuntuivat asiasta innostuneen, joten se ei vaikuta täysin mahdottomalta. Unelmissa siintäisi joka päiväinen kukkakauppa/kahvihuone, mutta tilan puute ja viranomaiset tätäkin suunnitelmaa hieman rajoittavat. Voi olla, että joka päiväisesti tämä ei edes tuntuisi niin mukavalta, joten katsotaan mitä seuraavat ravintolapäivät tuovat tullessaan.

Kiitos kaikille ihanille asiakkaille sekä Marjaanalle, Heidille, Jennalle, Lauralle ja Mirjalle upeasta sunnuntaista.

hertat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s